maanantai 23. marraskuuta 2015

Lontoo 12-15.11

Moi!

Taas mennyt kauheen pitkä aika kun oon mitään postaillu. Eipä mun elämässä tapahdukkaan hirveästi mitään, mutta ainakin pääsin käymään Brittein saarilla noin viikko sitten! :3

Lähettiin tosiaan jo keskiviikko iltana 11.11 ja mentiin mummin luokse yöks ja se oli jopa varannu meille aamuksi taksin. Kiitos mummi <3

Lento lähti torstai aamuna aikaisin ja oltiin Lontoossa perillä vähän myöhässä, mutta kello oli siellä vasta noin 10 aamulla. Kierreltiin vähän aikaa ja etsiskeltiin hostelliamme, vaikka saimmekin huoneen vasta klo 14. Lähdimme syömään ennen kunnon majoittumista,yllätys yllätys Mäkkäriin. Eikö olekin NIIN erilaista? :D Nälkäisinä emme jaksaneet vain keksiä toistakaan ruokapaikkaa. Hassua siellä oli, ettei saanut erikseen ketsuppia, vaan olisi pitänyt tilata jokin dippi samalla kun sai ruoat, mutta eihän me sitä tajuttu.

Mäkkärin jälkeen menimme hetkeksi lepäilemään hostellihuoneeseen, joka oli pieni mutta sopiva juuri meille. Saimmekin tietää että se oli hostellin ainoa pikkuhuone, joka oli kahden ihmisen nukkumapaikka. Muut huoneet olivat isompia, joissa oli monta kerrossänkyä, vähän niin kuin leirihuoneita. Halusimme kuitenkin viettää lomamme rauhassa, joten varasimme kahden hengen huoneen. Ehkä jos joskus lähtisi interreilaamaan niin sitten ~



Tää kertoo mun sielunelämästä


Lepäilyn jälkeen suuntasimme Camden Towniin, joka oli niin kutsuttu markettien mekka. Kävelimme sinne noin pari kilsaa ison puiston läpi ja sain "upeita" luntokuvia.




Niillä oli ihanan väriset päälaet! :3


Pidimme ensin Bubble Tea hetken ja sitten ostelimme tuliaisia/joululahjoja monista eri turistikaupoista.



Voitte vaan kuvitella kun törmäsimme Alpakka-katuliikkeeseen, niin ostanko uuden alpakan? No tottakai. Tällä kertaa pienempi, joka maksoi euroissa ehkä noin 12 euroa? En muistanut ottaa siitä kuvaa, ehkä joskus se vielä näkyy kuvissani täällä blogin puolella <33 (Olin vannonut etten osta enää pehmoja, mutta kuinkas kävikään?)

Seuraavana päivänä menimme pyörimään hyvissä ajoin Oxford Streetille, jonne tuhlasimme suurimman osan rahoistamme. (Onneksi olin säästellyt). Tavaraa tarttui mukaan Lushista, Urban Outfitterssístä, Primarkista ja Clairesistä. Primarkkiin kului eniten rahaa, mutta no se olikin halvin vaatekauppa (jossa oli neljä kerrosta??) :'D Unohdin ottaa ylipäätään kaikista ostoksistani kuvia, mutta ehkä myöhemmin sitten!



Loppupäivästä meni Ripleysin museoon ja Piccadilly Circuksella pyörimiseen. Opimme kantapään kautta metrojen käytön (menimme ekana päivänä väärään suuntaan) ja nyt osasimmekin jo aika hyvin suunnistaa värien mukaan. Etsimme kamalan kauan Starbucksia, mutta luovutimme ja löysimme yhtä ihanan kahvilan, josta tottakai tilasin hirveän makean sesonkikahvin. Oli muuten sairaan hyvää <3



Ja muutamia kuvia museosta!

Tää oli the best thing


Musta aukko ?? Ainakin sain hienon kuvan


Unohdinkin mainita että olin taas värjäilly hiuksia? Nykyään ne on tälläiset sinivihreän omaiset asiat. Leikkelin niitä myös kampaajalla ja on jopa otsis. Tykkään ihan superpaljon näistä, kyllästyin harmaan värjäämisyrityksiin :3

Viimeisenä päivänä (niisk) menimme heti aamusta katsastamaan National Galleryn, koska se oli ilmainen. Taide on lähellä sydäntä, joten tottakai oli pakko mennä katsomaan! :--) Otin superpaljon kuvia tauluista, mutta laitan tähän pari suosikkia.







Kaikista maalauksista ei saanut ottaa kuvia, joka on ymmärrettävää. Harmi että osa niistä vain oli todella hienoja,enkä näin ollen saanut niistä muistoja ellei olisi alkanut luonnostelemaan niitä paperille. Näimme itseasiassa museokierroksen aikana aika monenkin ihmisen piirtelevän hiilellä renessanssi-aikaisista tauluista omia tuotoksiaan, ehkä heillä oli jokin kuvataidekurssi menossa? Who knows.

Loppupäivä meni Big Benin etsimiseen, ja siihen kun kävimme vaihtamassa sukat ja kengät hostellilla. Ninalla kastui ihan läpimäräksi, koska vasta vikana päivänä alkoi kunnolla satamaan vettä :'D Se oli ainoa miinuspuoli koko matkasta, mutta mitäpä odottaakaan kun tulee Britteihin? Saimme ainakin kuvia London Eyesta ja Big Benistä. Muutamia asukuviakin tuli :D





So art


Nina tahtoi etsiä vielä käsiinsä Sherlockista tutun oven (olen pahoillani, en ole vieläkään katsonut sarjaa ;_;) ja sen löysimmekin. Harmi että museo oli jo mennyt kiinni.


Sunnuntai aamuna lähdimme takaisin niin ihanaan Suomen maahan. Olisi ollut vielä ihana jäädä katsomaan Danin ja Philin show, koska heillä oli samaisena päivänä esitys Lontoossa :c Olimme kuitenkin jo aikoja sitten ostaneet lentoliput ja rahat eivät varmasti olisi enää riittäneet vielä yhteen yöpymiseen, yhy.

Muutamia kuvia vielä Niren kamerasta:

Niin tuima ilme


Olisin voinut jäädä sinne Disney-kauppaan.

Ensi kertaan!^^/

~Chiku

4 kommenttia:

  1. Blogissani on sulle haaste: http://keijumetsasta.blogspot.fi/2015/11/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palkinnosta ja haasteesta! Vastaan siihen tän viikon kuluessa :--)

      Poista
  2. Uuu mikä takki! onks se mitä materiaalii? Ja sen alla oleva...neuletakki tai poncho? :D Mistä noi kummatkin on?? niin paljon kysymyksii xD t: et-ikinä-tunnista-mua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehkä jopa tiedän kuka oot mutten oo täysin varma joten en sano mitään :''D Mutta kuitenkin, takki on Primarkista ja apua en muista mistä toi poncho oli?? Kuitenkin löyty Oxford Streetin jostakin niistä monista vaateliikkeistä. Takki on ihan vaa tollast tekoturkisasiaa, se oli kuitenkin vaan jotain 15 puntaa eli euroissa ehkä 20 euroo. Mutta kelpuutin sen koska oli nii ihku ja Suomest ei noin halval löydy karvatakkei :3

      Poista