sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Asiaa kauneudesta

Moips!

Tuossa taannoin katsoin Papananaamalta videon, jonka aiheena oli kauneus. Videon nimi oli jotakuinkin "kaikki eivät ole kauniita" ja ihmetyksissäni painoin kuitenkin playnappulaa ja tahdoin katsoa että mitä hän on mieltä asiasta. Kaikkea hänen sanomaansa en muista, mutta ideana oli kuitenkin se, että Papananaaman mielestä se on valetta, että kaikki maanpäälliset ihmiset olisivat kauniita. Että ihmiset valehtelevat toisilleen, jos väittävät jonkun olevan kaunis vaikka eivät sitä ole.

Muistin tehneeni lukiossa kuviksen lopputyönä (taisi olla lopputyö kakkosluokalla?) taulukollaasin siitä, että miten kaikki ihmiset ovat kauniita omalla tavallaan. Aloin kuitenkin videon pohjalta miettimään asioita uudelta kantilta. Papananaama kertoi esim siitä, että kauneus ei pitäisi olla jokin arvo, jota tavoittelee. Kauneuden ei pitäisi olla tärkeää ihmisille, mutta se kun vaan tuppaa olemaan.

Tottakai kauneuden voi ajatella tärkeänä, mutta sen takia ihmisten ei pitäisi ahdistua vertaillessaan itseään malleihin tai muihin julkkiksiin tai todella kauniiseen parhaaseen kaveriin. Papananaama kertoi siitä, että on olemassa muitakin asioita joita voi kehittää, muuta kuin kauneus. No, kauneutta ei sinänsä voi "kehittää", mutta esimerkiksi meikillä tai kauneusleikkauksilla voi muuttaa ulkonäköä johonkin tiettyyn pisteeseen asti. Hänen mielestään ihmiset voisivat kehittää itseään esimerkiksi taidoillaan tai luonteenpiirteillään. Joku saattaa olla kaunis muttei hauska, ja joku ei ole niin kaunis mutta heittää parempaa läppää kuin kauniimpi ihminen. Ihmisten tulisi keskittyä omiin vahvoihin puoliinsa ja täyttää niitä elämäänsä edetessään.

Onhan se totta, että kaikki eivät ole kaikessa hyviä tai parhaita, joten päteekö se myös kauneuteen? Voiko kauneudessa olla "paras"? Tosin onhan olemassa missikisoja ja mallikisoja sun muita, mutta en silti näkisi sitä sellaisena tärkeänä asiana verrattuna vaikka kädentaitoihin.

Olen silti edelleen videon katsomisen jälkeen sitä mieltä, että kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ja omilla piirteillään. Tähänkin väliin voi heittää helposti sanonnan "Kauneus on katsojan silmissä" mikä on ihan totta. Esimerkiksi jos mielestäni kaverini silmät ovat todella kauniit, mutta jonkun toisen mielestä kaverini hiukset ovat kauniimmat. Sama pätee myös siihen etten tykkäisi omasta ulkonäöstäni, mutta joku muu voi tykätä. Emmekä koskaan voi nähdä itseämme muiden silmin, joten ehkä siksi ihmisten tai ainakin joidenkin on vaikea uskoa olevansa kauniita.

Tämän tekstin perusteella en sano, että osa ihmisistä on rumia ja loput omaa hyvän ulkonäön, vaan sen että nään ainakin itseni paremmin silmin ja olen ylpeämpi siitä, että osaan tehdä kaikenlaista enkä omista täydellistä kuontaloa tai kaunislinjaisia kasvonpiirteitä. Ja miten ylipäätään kauneus määritellään? Se on jotenkin todella hankala käsite, vaikka yleensähän kauneuden ajatellaan olevan sitä, mitä mediassa nähdään. Tai no, ainakin suurin osa maailmasta tai toivottavasti nykyään pieni osa ajattelee niin. Minun mielestäni aina kun näkee jonkun henkilön, siinä on ne tietyt piirteet jotka tekevät hänestä kauniin, eikä samat kuin kaikilla muilla.

Kertokaapa ajatuksia, että mikä on teidän mielestänne kaunista? Plus käykää katsomassa Papananaaman video, siitä saa paljon pohdittavaa.

I have spoken ^^


~Chiku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti